Olen Hitfactoryn äänituottaja, Anna Katajainen, ja kirjoitan tätä blogia kertoakseni kaikista ihanista uusista kokemuksista, joita saan radiomainosten ja muiden mainosten maailmassa kokea ja oppia. Tarkoitukseni oli aikoinaan opiskella signaalinkäsittelyä Tampereen teknillisessä yliopistossa ja erityisesti audiopuolta, mutta suuntauduin kuitenkin huomaamattani ohjelmistotekniikan puolelle jo heti ensimmäisestä vuodesta lähtien. Nyt olen saanut palata alkuperäisen haaveeni luokse äänityöskentelyn parissa. Ja mikä olisikaan mielenkiintoisempi tapa oppia kuin työssäoppiminen!

Äänityössä tarvitaan teräviä aisteja, erityisesti kuuloaistia. Olen pitänyt itseäni vain vähän auditiivisena, mutta toisaalta monesti havainnut kuulevani esimerkiksi laulajien virheet äänenkäytössä, vaikka en ole osannut nimetä ongelmaa. Aluksi oli vaikea sanoa jostakin äänituotteesta mikä siinä oli vikana, koska ei osannut termistöä. Käsitteillä ei ollut nimiä omassa sanavarastossani. Tiesin, että siinä on jotain vikaa, mutta en osannut sanoa mikä se vika oli. Jos vian osaa nimetä, löytää myös tavan korjata se. Erityisen mielenkiintoista äänenkäsittelyssä on se, että on niin paljon asioita, joita voi säätää. Kaikesta voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa – jos vain osaa.

Äänenkäsittely on kuitenkin vasta se viimeinen vaihe. Sitä ennen on näytelty se spiikki, joka mainoksessa puhutaan. Oletko sinä, rakas lukijani, koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten pelkällä äänellä tuotetut ilmeet esimerkiksi mainoksissa vaikuttavat tai miten ne tuotetaan? Kun kuuntelee samasta spiikistä useamman eri version äänittämisen yhteydessä, on erittäin tärkeää osata valita se paras ja juuri se, joka vastaa tilaajan odotuksia. Jokainen versio voi olla loistava, vaikka vain yksi on asiakkaalle mieleinen. Ihailen syvästi näyttelijöiden kykyä kertoa haluttu ilme äänellä, pelkällä äänellä. Ja vain parilla yrittämällä. Hitfactoryn äänitalli on täynnä ammattinäyttelijöitä ja ammatikseen ääntään käyttäviä. Ja ei, kyse ei ole vain tekstin lukemisesta, vaikka meidän Pirkko Spiikkerimme niin väittääkin.

Aloitin Hitfactoryllä kesäkuussa 2010 ja siitä lähtien olemme tehneet merkittäviä muutoksia toiminnan tehostamisessa. Tänä päivänä se näkyy positiivisesti kaikessa mitä teemme. Lisää kehitettävää on silti keksitty ja muutostyöt jatkuvat edelleen. Samaan aikaan minulla on ilo työskennellä loistavassa työyhteisössä, jossa töitä paiskitaan hymy naamalla. Tämä työ on hauskinta, mitä olen koskaan tehnyt. Ja olen tehnyt vaikka mitä!

Hitfactoryssä tehdään radiomainontaa suurella sydämellä!

<3,

Anna